The Baseballs

The Baseballs - Strike

The Baseballs julkaisee uuden version menestysalbumistaan

Huippusuosittu The Baseballs –yhtye julkaisee uuden version menestysalbumistaan ”Strike!” 25. elokuuta. Uusi versio kantaa nimeä ”Strike Back!” ja mukana on alkuperäisen albumin lisäksi viisi uutta kappaletta sekä kaksi dokumenttia.

The Baseballs laittaa tällä kertaa lanteet keinumaan hittikappaleiden ”No One” (Alicia Keys), ”Chasing Cars” (Snowpatrol), ”Pokerface” (Lady Gaga), ”Monday Morning” (Melanie Fiona) ja suomalaisille jo tutuksi tulleen ”Last In Line” (Nylon Beat) tahtiin. Uusi single ”Pokerface” jaetaan radioille ensi viikolla.

Lisäksi uudelta versiolta löytyy ”A Day On Tour With The Baseballs” ja ”The Baseballs In Finland” -dokumentit. Jälkimmäinen on The Voice –kanavan tekemä dokumentti yhtyeen loppuunmyydyltä Suomen-kiertueelta viime maaliskuussa.

The Baseballs huuma maailmalla vain kasvaa. Yhtye on noussut listojen kärkisijoille Iso-Britanniassa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Norjassa, Irlannissa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa. Seuraavaksi yhtye suuntaa kohti Kanadaa, Yhdysvaltoja, Etelä-Afrikkaa, Meksikoa, Australiaa, Japania ja Singaporea.

Suomessa The Baseballs on myynyt jo yli 90.000 albumia ja palkittiin EMMA-gaalassa viime vuoden myydyimmästä albumista. Yhtye on kesän aikana esiintynyt maamme suurimmilla festivaaleilla ja sunnuntaina Suomen festivaalikonsertit päättyvät Vantaalla järjestettävään Ankkarockiin.



The Baseballs listojen kärkeen myös Britanniassa

Suomessa jo yli 90 000 albumia myynyt saksalainen The Baseballs –yhtye on noussut listojen kärkeen nyt myös Iso-Britanniassa. Yhtyeen debyyttialbumi ”Strike!” singahti eilen Britannian iTunesin ykköseksi ja mid week –albumilistalla se koreilee sijalla viisi. Yhtye on parhaillaan promovierailulla Lontoossa, jossa he eilen esiintyivät Radio Onen huippusuositussa Scott Millsin ohjelmassa ja samalla nauhoitettiin myös ensi viikolla esitettävä David Dickensonin TV-ohjelma.

Viime viikolla yhtye kävi hurmaamassa kuusi miljoonaa television katsojaa Italialaisessa Ti Lancio Una Canzone 2010 –ohjelmassa. The Baseballsin laulajat Sam, Digger ja Basti lauloivat ohjelmassa yhdessä Italian Talent voittajien Nicola Aliottan ja Giovanni La Corten kanssa. Esitys on katsottavissa tästä.

Tähän mennessä The Baseballs on jo valloittanut listakärjet Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Hollannissa, Ruotsissa, Norjassa ja Belgiassa. Suomessa albumi ”Strike!” komeili albumilistan ykkösenä 13 viikkoa. Parhaillaan yhtye kiertää Espanjaa, Italiaa ja Iso-Britanniaa ja seuraavaksi on vuorossa Yhdysvallat, Kanada, Etelä-Afrikka, Meksiko, Australia, Japani ja Singapore.

Kesän aikana ”Strike!”-albumista julkaistaan uusi versio, joka sisältää mm. ”Last In Line”-kappaleen, joka on The Baseballsin versio Nylon Beatin hitistä ”Viimeinen”. Suomessa yhtye nähdään kymmenellä kesäfestivaalilla:

25.06. Kalajoen Juhanus, Kalajoki
26.06. Himos Festival, Jämsä
02.07. Riihimäki Rock, Riihimäki
03.07. Imatra Big Band, Imatra
08.07. Yyteri, Pori
09.07. Rantajamit, Lohja
10.07. Ruisrock, Turku
30.07. Meripäivät, Kotka
31.07. Kuopio RockCock, Kuopio
15.08. Ankkarock, Vantaa


The Baseballsin uusi musiikkivideo ensinäytössä maanantaina

The Baseballs -yhtyeen "Last In Line"-musiikkivideo saa maailman ensinäytön maanantai-aamuna The Voice TV:n Heräämössä klo 7.10 ja uusintana klo 9.10. Musiikkivideo kuvattiin The Baseballsin ollessa Suomessa maaliskuussa loppuunmyydyllä klubikiertueella.

"Last In Line" on The Baseballsin tarttuvalla tyylillä levyttämä versio Nylon Beatin "Viimeinen" -kappaleesta ja se on lyhyessä ajassa noussut radiosoittolistojen kärkisijoille.

The Voice TV on myös koostanut The Baseballsin Suomen-kiertueesta dokumentin, joka esitetään kanavalla torstaina 6.5. klo 10.00 ja uusintana perjantaina 7.5. klo 16.00. Dokumentin on toimittanut ja kuvannut Voicen monitoimimies Kristian Juuso. Lopputuloksena on ainutlaatuinen puolituntinen tien päältä, takahuoneista ja keikkalavalta. Dokumentti on mahdollista nähdä kokonaisuudessaan myös myöhemmin The Voicen nettisivuilla.

The Baseballs julkaisee menestysalbumista "Strike!" uuden version alkukesästä, joka pitää sisällään "Last In Line"-singlen lisäksi myös muita uusia kappaleita. "Strike!"-albumia on tähän mennessä myyty Suomessa lähes 90 000 kappaletta. Kesän aikana yhtye nähdään Suomessa lukuisilla festivaaleilla.

The Baseballs -dokumentti Voicella: 6.5. To klo 10.00
7.5. Pe klo 16.00
8.5. La klo 13.00
9.5. Su klo 15.00





The Baseballs levytti Nylon Beatin hitin "Viimeinen"

-Albumista ”Strike!” julkaistaan uusi versio huhtikuun lopulla

Huippusuosittu The Baseballs –yhtye on levyttänyt Nylon Beatin ”Viimeinen”-hittibiisin omalla, tarttuvalla rockabilly-tyylillään. ”Last In Line” on ”Viimeinen”-kappaleen (1999) englanninkielinen versio, jonka Nylon Beat levytti itsekin englanniksi. Kappale löytyy huhtikuun lopulla julkaistavalla ”Strike!”-albumin uudelta versiolta, joka sisältää myös muita uusia lauluja. Radioille single jaetaan viikon päästä maanantaina 22.03, jolloin käynnistyy myös The Baseballsin loppuunmyyty Suomen klubikiertue.

”Last In Line” on Risto Asikaisen ja Sipi Castrénin käsialaa. Alkuperäinen versio löytyy "Valehtelija"-levyltä, joka myi tuplaplatinaa ja on kaikkien aikojen myydyin Nylon Beat -levy.

"Kuullessamme Nylon Beatin kappaleen tuntui se heti sopivalta ja se vääntyi hienosti Baseballs -tyyliin - sitä on hauska esittää. Vähän tietysti jännittää, miten suomalaiset ottavat sen vastaan, mutta uskomme, että se tekee oikeutta alkuperäiselle hitille. Tunnelma biisiä levytettäessä oli hieno", iloitsevat The Baseballsin pojat.

"Strike!" oli viime vuoden myydyin albumi Suomessa ja pysytteli kolme kuukautta maamme albumilistan ykkösenä. Levyä on myyty jo yli 85.000 kappaletta eli reippaasti yli nelinkertaista platinaa. Ruotsissa albumi on jo ylittänyt platinalevyrajan ja Norjassa, Sveitsissä sekä Saksassa sitä on myyty kultaa. Kevään aikana albumi julkaistaan mm. Espanjassa, Iso-Britanniassa, Hollannissa, Belgiassa, Italiassa ja Etelä-Afrikassa.

Kesällä The Baseballs esiintyy lukuisilla maamme suurimmista festivaaleista.





Vieraile bändin virallisilla kotisivuilla osoittessa www.thebaseballs.com!

Keikat

  • 15.08. Ankkarock, Vantaa
  • Liput ennakkoon:

    Lippupalvelun puhelinpalvelu 0600-10800 (1,83 € / min + pvm) tai www.lippupalvelu.fi

    Tiketin puhelinpalvelu 0600-1-1616 (1,50 € / min + pvm) tai www.tiketti.fi